Hoitopaikalla on väliä, hoidetaanko oireita vai syitä niiden takana.
Olen 50-vuotias toimisto- ja reissutyöntä tekevä nainen. Vuosien aikana olen kärsinyt niska- ja hartiaseudun säryistä ja kivuista. Olen juossut fysioterapeuteilla ja hieronnassa lääkärin lähetteellä ja ilman. Maksanut itseni kipeästi päästäkseni eroon kivuista ja jäykkyydestä. Olin jo luovuttanut sen suhteen että joskus ei tarvitsisin 1-2 kk välein fysikaalista hoitoa. Minulla on kertynyt iso läjä monisteita, joissa on erilaisia kotiharjoitteita tehtäväksi. Olen tunnollisti tehnyt aina annetut harjoitukset, mutta kipua on palannut ja joskus jopa koventunut. Helmikuussa 2019 hakeuduin issias vaivan johdosta hoitoon Easy Movelle ja fysioterapeuttini Tommi Tähtinen sai ihmeitä aikaa nopeasti ja jo muutaman hoitokerran ja yksinkertaisten hyvin pohdittujen kotiharjoitusten jälkeen issias-kivut olivat taakse jäänyttä elämää. Sitten aloitettiin selän, hartioiden ja niskan kuntoutus. Ensimmäistä kertaa, joku pysähtyi oikeasti tutkimaan ja pohtimaan mistä oireet johtuu ei vaan lieventämään niitä. Tommi kävi tarkkaan läpi kehoni ongelmakohdat ja sitten mitkä liikkeet ovat juuri minulle sopivia. Ei mitään yleistä niska-hartiajumppaa vaan täsmä jumppaa juuri minun tarpeisiin. Muutamia helppoja kotivoimisteluliikkeitä joka ilta kotiin tehtäväksi. Jo muutaman käyntikerran jälkeen muutos oli huomattava, liikkuvuus oli parantanut, kivut ja säryt hävinneet ja kokonais olotila huomattavasti kohentunut. Hoidolla on väliä ja hoitopaikalla sillä Easymovessa minut hoidetaan kuntoon ei vaan torjuta oireita hetkeksi. Kiitos Tommi ja Easymove Pateniemi.
Olen vuosia miettinyt kuntosali harjoittelun aloittamista. Nuorena kävin aktiivisesti kuntosalilla ja harrastin urheilua. Sitten hiljalleen liikkuminen vähentyi ja kuntosalilla en ollut käynyt vuosikymmeniin. Kynnys lähteä oli korkea ja toisaalta ymmärsin että tarvitsen helpon ja kannustavan ohjauksen. Kävin muutamalla salilla ja petyin aina kun lupaukset yksilöllisesti ohjauksesta ja asiakkaan tarpeista lähteviin kuntosaliohjelmiin osoittautuivat pelkäksi mainospuheeksi. Lopulta sain vihjeen Easymove Pateniemen pienryhmä toiminnasta.
Aloitin syksyllä 2018 Easymove Pateniemen pienryhmässä kuntosaliharjoittelun ja sain innon harjoitteluun. Pienryhmä tarjosi hyvä ja turvallisen harjoitteluympäristön. Paikalla on aina vähintään 1 fysioterapeutti katsomassa että liikkeet tehdään oikein ja tarvittaessa muovaamassa ohjelman juuri minulle sopivaksi. Ryhmässä tekeminen kannustaa ylittämään turvallisesti omat mukavuusrajat ja motivoi omaan kehittymiseen. Mukavaa rupattelu harjoittelun lomassa ja kannustamista jaksamiseen. Suosittelen lämpimästi ja kaikille löytyy sopivia ryhmiä.
Terveisin
Saija Himanka