Fysioterapia & OMT FYSIOTERAPIA Oulu
Nykyaikainen fysioterapia pohjautuu tarkkaan kliiniseen tutkimukseen, tutkittuun tietoon ja yksilölliseen ongelmien määrittelyyn. Minulta et saa “jokamiehen” keppijumppaohjeita ja lämpöhoitoa, vaan tutkin ongelman. Tutkimisen avulla löydän syyn ongelmille. Syihin vaikuttamalla pystyn auttamaan sinut kuntoon. Useimmiten fysioterapeuttisten vaivojen kuntoutuksessa tarvitaan asiakkaan omaa tekemistä.
OMT-fysioterapeutin tärkeää ydinosaamista on toki myös vahvat manuaaliset taidot: nivelmobilisointi ja -manipulointi sekä pehmytkudoskäsittely (hierontaa kansankielellä). Käytän paljon manuaalisia taitoja asiakkaiden kanssa, mutta ajattelussani manuaalinen terapia ei useimmiten saa olla ainoa hoitomuoto, mikäli asiakkaan vaiva on hyvälaatuinen ja ennuste positiivinen. Toki ajoittain on tilanteita, että vaivat ovat jo niin kroonistuneet ja kivun hoito manuaalisin menetelmin on pääasiallinen oireiden hoitomenetelmä, mutta tälläiset asiakkaat ovat todella vähissä olleet minun urani aikana, joille aktiivista liikehoitoa, en lähtisi kuntoutusprosessin aikana ohjaamaan ollenkaan.
Muita käyttämiäni fysioterapian menetelmiä ovat mm. terveyttä ja toimintakykyä edistävä ohjaus ja neuvonta, terapeuttinen harjoittelu, manuaalinen ja fysikaalinen terapia, MDT eli McKenzie fysioterapia sekä apuvälinepalvelut. Menetelmiä käytän yksilöllisesti tutkimisen perusteella. Fysioterapiassa tärkeää on yksilöllinen kuntoutusohjelma, jonka suunnittelen aina asiakkaan liikunta- ja toimintakyvyn huomioiden. Tuen asiakasta itsenäiseen harjoitteluun ja toimin kuntoutusprosessissa sekä terapeuttina että valmentajana.
Fysioterapiaan – LÄÄKÄRIN LÄHETTEELLÄ TAI ILMAN
Nykyisin lähinnä ilman lääkärin lähetettä, sillä 1.1.2023 alkaen lääkärin lähetteellä ei ole asiakkaalle rahallista merkitystä eduskunnan poistettua yksityisen fysioterapian KELA-korvaukset.
Fysioterapiaan – MIKSI?
Tuki- ja liikuntaelinsairauksien (TULE – sairauksien) on arvioitu kustantavan valtiolle noin 2,5 miljardia euroa vuodessa (2010). Vertailun vuoksi voidaan ottaa esim. se että valtion vuosibudjetista 2016 on varattu 2.9 miljardia työttömyyden hoitoon. Me fysioterapeutit olemme terveellisen liikkumisen ja useista syistä vaihtelevista syistä johtuvien TULE-sairauksien kuntoutuksen ammattilaisia.
Me opiskelemme peruskoulutuksessa 3.5 vuotta ja 210 opintopistettä TULE-sairauksien hoitoa ja kuntoutusta. Lisäksi useimmilla fysioterapeuteilla on paljon jatko- ja täydennyskoulutusta perusopintojen lisäksi. Omalla kohdallani täydennyskoulutusta on lähes 11 vuoden työkokemuksen lisäksi 200 opintopistettä.
OMT-fysioterapia
9/2022 valmistuin OMT-fysioterapeutiksi.
Ortopedinen manuaalinen terapia (OMT) on tuki- ja liikuntaelinfysioterapian erikoisala, joka on erikoistunut ihmisen fyysisen toimintakyvyn arviointiin, pehmytkudos-, hermo- ja nivelrakenteiden tutkimiseen ja kuntoutukseen sekä toimintarajoitteiden ennaltaehkäisyyn.
Lue blogistani kattavampi teksti OMT-fysioterapiasta niin tiedät lisää siitä mitä OMT-fysioterapia on.